Skip to main content
Ulefos > Historia

Pohjoismainen teollisuustarina

Ulefos on yksi Euroopan vanhimmista teollisuusyrityksistä.

Ulefos- tarina alkaa vuonna 1657

Ulefos Jernværk

Rautamalmin löytyminen Fenistä Norsjøn rannalta vuonna 1652 merkitsi Ulefossin teollistumisen alkua. Valtakunnanamiraali Ove Giedde ja Nordlandin lääninherra Preben von Ahnen perustivat Holden Jernværkin 8. elokuuta 1657.

Ensimmäiset Ulefos-uunit näkevät päivänvalon ja tulevat jälkeenpäin yrityksen päätuotteiksi.

Nelikanttiset uunit. Anne Grimdalenin suunnittelema koriste.

Norjalaiset rakastavat kokoontua uunin ympärille kylmänä tavipäivänä, joko mökillä tai kotona.  Siksi uunista tuli nopeasti kodin tärkeä sosiaalinen kokoontumispaikka ja myöhemmin hieno esteettinen huonekalu. Norjan taidekoulu järjesti muun muassa useita uunin piirustuskilpailuja tuodakseen markkinoille entistä ajanmukaisempia ja moderneja uuneja. Tunnetut Norjalaiset suunnitelijat ja taiteilijat kuten Anne Grimdalen, Helge Thiis, Finn Bryn og Børre B. Ulrichsen ovat jättäneet jälkensä Ulefosin uunien suunnitteluun.

Grimdalen on nykyään parhaiten tunnettu Oslon kaupungintalon koristeista, Helge Thiis työstään arkkitehtina Nidarosin Tuomiokirkon restauroinnissa ja Finn Bryn yhtenä Blindernin rakennusten arkkitehtinä. Børre B. Ulrichsen on piirtänyt useita sisustuskalusteita ja osuuskuntarakennuksia ympäri maan. Joissakin rakennuksista on selkeät viitteet funktionalistiseen arkkitehtuuriin.

Siviili-insinööri Christen Smith, joka edusti englantilaista The Dover Engineering Work yritystä, lähestyi vuonna 1951 Ulefos Jernværkiä mahdollista kansistojen lisenssivalmistusta koskien. Vuonna 1952 alkoi kansistojen tuotanto, jotka nyt ovat yrityksen päätuote.

Valimotyö oli fyysistä.

Teollisuusyritys on ollut Cappelenin perheen suorassa omistuksessa vuodesta 1835, jolloin Diderik von Cappelen osti Holden Jernværkin. Nykyinen omistaja on Carl Diderik Cappelen.

Vasemmalta lukien: Diderik Von Cappelen (Maalaus on taitelija Chr. Olsenin tekemä alkuperäisen tuntemattoman taiteilijan maalauksen pohjalta), Diderik Cappelen ja Carl Diderik Cappelen

Nykyään Ulefos group koostuu pohjoismaissa sijaitsevista kolmesta tuotantoyksiköstä sekä neljästä myyntiyrityksestä, joilla kaikilla on oma yksilöllinen historiansa.

Venttiilitehdas

Ulefos Esco

Tehdas aloitti Kristianiassa (Oslo) vuonna 1877 tukkukauppayrityksenä nimellä E. Sunde & Co. Liikemies ja poliitikko Elias Sunde aloitti yrityksen yhdessä vävyjensä, veljesten Abrahamin ja Bernt Tjerslandin, kanssa. Elias Sunde on sittemmin ollut sekä valtiovarainministeri että Norjan valtiollisen rautatieyhtiön (NSB) pääjohtaja.

Mutta se oli erityisesti Abraham, joka Sunden politiikkaan siirtymisen jälkeen rakensi yrityksen yhdeksi Oslon suurimmista LVI-yritykseksi, putkien tukkukauppiaaksi, venttiilitehtaaksi ja mekaaniseksi työpajaksi. Vuonna 1947 E. Sunden tuotannosta muodostettiin erillinen osakeyhtiö Esco Armaturfabrikk og Mekanisk Verksted.

Sodanjälkeisenä rationalisoinnin aikana, kun oli vaikeaa hankkia työvoimaa ja tehdas alkoi vanhentua, yritys Oslossa suljettiin ja muutettiin Kongsbergiin.

Tyhjä kiinteistö Fabrikkfossenin itäpuolella sekä Sølvverksrahaston avustus (perustettiin hopeakaivoksen sulkemisen yhteydessä vuonna 1957 uuden teollisen kasvun stimuloimiseksi Kongsbergissä) mahdollisti täysin uuden ja modernin tehtaan rakentamisen. Tähän kuului myös työntekijöiden asuntoja, jotta osa Oslossa olleesta työvoimasta voitiin pitää.

Uusi tehdas, Esco Armaturfabrikk A/S, vihittiin 1964.

Uusi tehdas.
Työntekijöiden asuntoja Tovsrudløkkassa Kongsbergissa.

Yhtiö laajeni uusilla tuotteilla, jotka perustuivat täysin uuteen 1960-luvulla kehitettyyn venttiilitekniikkaan. Tämä loi tarpeen lisätä kapasiteettia, ja uusi tuotantohalli nimeltään “maskingata” valmistui vuonna 1969. Uusi tuotantolinja auttoi saamaan Escon kilpailukykyiseksi myös vientimarkkinoilla. Teollisuusministeri Sverre Walter Rostoft avasi Maskingatan juhlallisesti vuonna 1969.

Vuonna 1979 Esco Armaturfabrikk myytiin ruotsalaiselle Tour & Anderson AB:lle, yrityksen nimeksi tuli TA-Esco AS. Tehokkuudesta ja joustavuudesta tuli yhä tärkeämpiä parametreja.

Robotit tulivat tehtaalle vuonna 1988. Tuotanto automatisoitiin robotin tarkkuudelle ja tehokkuudelle.

Vuonna 1997 yritys myytiin jälleen, tällä kertaa suurelle tanskalaiselle kilpailijayritykselle, Danfosille.

Foto: David Zadik

Klassista palopostia ei muutettu muilta osin kuin että logo muutettiin TA-Escosta Danfosiksi. Tällä logolla paloposti sai Norjan Design-raadin klassikkopalkinnon vuonna 2004.

70-luvulla kilpailijoilta Euroopasta ilmestyi pulverimaalilla pinnoitettuja venttiilejä. Tällöin päätettiin investoida erilliseen pulverimaalauslaitokseen, jolla on oltava prosessia koskeva GSK-hyväksyntä.

2014 Cappelen Holding AS ostaa venttiilitehtaan Kongsberg Esco AS.

Rautavalimo

Ulefos Niemisen Valimo

Väino Nieminen perusti Niemisen Valimon vuonna 1928 ja valimo toimii edelleen samassa paikassa Harjavallassa. Idea yritykselle tuli konetyöntekijältä, joka tarvitsi valuosia. Strategisista syistä valimo sijoitettiin hiekkaisella tontille, aivan Kokemäenjoen viereen.

Valimon perustaja Väino Nieminen

Vuonna 1936 tehtiin ensimmäinen valu. Tuolloin tehtaalla työskenteli 10 ihmistä. Toisen maailmansodan jälkeen tuotanto oli 2 500–3 000 tonnia ja päätuotteet olivat ruukut ja kiukaat.

1960-luvun alussa valimo osti ensimmäisen valukoneensa ja aloitti kansistojen valmistamisen.

Vuonna 1994 valimo aloitti viennin Ruotsiin ja pian sen jälkeen se sai ISO 9002 -sertifioinnin. Vuonna 2000 ostettiin ensimmäinen kupoliuuni. Ja vuonna 2003 tehdas sai ISO 9001:2000 ja ISO 14001:1996 sertifioinnit.

Componenta ja Ulefos Jernværk aloittavat yhteistyön ja Niemisen Valimosta tulee siten osa yritysryhmää.

Vuonna 2007 Componenta myi Niemisen Valimon Ulefos Jernværkille.

Vuonna 2017 Ulefos Niemisen Valimo fuusioitiin suomalaisen myyntiyhtiömme, Ulefos Oy:n, kanssa.

Ulefos Norja

Ulefos Norja on yksi Ulefos-konsernin neljästä myyntiyhtiöstä. Norjassa sijaitsevat lisäksi Ulefos Jernværk- ja Ulefos Esco -tuotantoyksiköt. 

Se osa yrityksestä, joka nykyään on puhtaasti myyntiyhtiö, perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 1873 legendaarisella nimellä Vulkan Jernstøberi og Mekaniske Verksted i Christiania (Oslo). Vulkan laajeni merkittävästi vuoden 1880 paikkeilla ja se toimitti muun muassa valurautaportaita moniin uusiin kerrostaloihin, jotka rakennettiin Kristianiaan.

Vuonna 1897 Axel Ingvald Spone Amundseni tuli ainoaksi omistajaksi ja hän johti yritystä kuolemaansa asti vuoteen 1939, myöhemmin perheyhtiönä (A/S Vulkan). Amundsenin johdolla tuotanto organisoitiin uudelleen erityisesti siltarakenteiden, mutta myös lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien osalta.

Vulkan Industrierista tuli osa Cappelen Groupia vuonna 1981. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1991, Vulkan Industrier sulautettiin toiseen Cappelen Groupin yritykseen, Ingeniør Christen Smithiin.  Tämä oli alku Sandvikassa sijaitsevalle Vulkan Smith yritykselle.

Vuonna 2010 Vulkan Smith otti haltuunsa Cappelen-konsernin kansistotuotteiden myynnin ja markkinoinnin.

Vuonna 2014 Vulkan Smith vaihtoi nimensä Ulefosiksi.

Ulefos Suomi

Ulefos Suomeen kuuluu myyntikonttori Vantaalla ja Harjavallassa sijaitseva Ulefos Niemisen Valimo. Ulefosin VA-tuotteita ja kansistoja markkinoiva myyntiyhtiö perustettiin vuonna 2014.

Suomen ainoa kansistovalimo liittyi Cappelen-konserniin vuonna 1999. Valimo tuottaa harmaavalurautaisia kansistoja.

Vuonna 2014 yritys vaihtoi nimekseen Ulefos.

Ulefos Ruotsi

Vuonna 2010 Cappelen-konserni osti ruotsalaisen VA Teknik AB -yrityksen, joka on perustettu vuonna 1981. Yritys kehittää ja markkinoi korkealaatuisia tuotteita vesi- ja jätevesimarkkinoille.

Vuonna 2007 VA Teknik AB otti Cappelen-konsernin kansistotuotteiden myynti- ja markkinointivastuun Ruotsissa. Ulefos Ruotsi sijaitsee Stenkullenissa, Göteborin ulkopuolella.

Vuonna 2014 VA Teknik AB vaihtoi nimensä Ulefosiksi.

Ulefos Tanska

Yritys Holger Andreasen perustettiin vuonna 1922. Holger Andreasen on tehnyt yhteistyötä Ulefos Jernværkin kanssa ja myynyt sen tuotteita vuodesta 1955 lähtien. Vuonna 2004 yrityksestä tulee osa Cappelen Groupia ja se vaihtaa nimensä Ulefos NV A/S:ksi.

Tuotevalikoimaan kuuluvat pallografiittivaluraudasta ja harmaavaluraudasta valmistetut kansistot, korkealaatuiset liittimet ja venttiilit sekä ulkokalusteet puisto- ja katuympäristöihin. Ulefos Tanska sijaitsee Hvidovressä, Kööpenhaminan ulkopuolella.

Vuonna 2014 Ulefos NV A/S vaihtoi nimensä Ulefos A/S:ksi.